Hei, Poikkeuksellisesti tämä viikkotiedote tuleekin tällä kertaa näin viikonlopun päätteeksi. Perjantai meni Lenalla ministeriön tilaisuudessa, jossa käsiteltiin tulevien vuosien lajiliittojen valtionavustusten kriteerejä… - SM5L SEURAKYSELY 2019:
Seuratyö on yksi Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton tärkeimmistä painopisteistä. Tarkoitus on auttaa seuroja kasvattamaan harrastajamääriä ja nostamaan tekemisen laatua. Perustana toimii johdonmukainen tiedonkeruu seuroilta. Seurojen antamat tiedot toimivat myös pohjana liiton tekemille avustushakemuksille, joten saatu tieto on ensiarvoisen tärkeää. Seurakyselyssä kerätään vuoden 2018 tietoja. Mikäli vuoden 2018 tietoja ei enää ole saatavilla, täytä tämän hetken tiedot. Tarvitsemme vastaukset kyselyyn kaikilta seuroilta viimeistään su 16.8.2018. Kyselyyn vastaaminen kestää nopeimmillaan n. 15 minuuttia. Vastaamista nopeuttaa jos etsit tiedot käsiisi ennen vastaamista. Kyselyssä kysellään tietoja seuran yhteystiedoista ja jäsenmääristä, hallituksesta ja toiminnasta, sekä valmentajista ja ohjaajista. Voit liikkua kyselyssä sivujen välillä edestakaisin, ja korjata vastauksia myös jälkikäteen jos tulee tarve. Tässä liitteenä kysely pdf-muodossa, jotta voit tutustua kysymyksiin ennakkoon. Pääset sähköiseen kyselyyn TÄSTÄ > - Huomioikaa syyskauden suunnittelussa liiton syyskokouksen 2018 päätökset:
a) Vähintään harrastelisenssi on pakollinen kaikille miekkailun ja nykyaikaisen 5-ottelun harrastajille kauden 2019-2020 alusta alkaen. b) Liitto maksaa seuratukea vuosittaiseen seurakyselyyn vastanneille jäsenseuroille 5 euroa per seuran jäsenille SuomiSportista lunastettua koko kauden lisenssiä kohden (sekä harraste- ja kilpailu, kaudesta 2019-2020 alkaen). - OKM tiedottaa: Lajiliittojen valtionavustuskriteerit 2020: 1. Jäsenseurojen määrä, 2. Harrastelisenssimäärät, 3. Kokonaismenot, 4. Yhteiskuntavastuu (mm. hyvä hallinto, tasa-arvo ja yhdenverstaisuus, antidoping…)
- OKM tiedottaa: Seuratuki 2020:
Tulevan 2020 haun osalta tavoitteena on pyrkiä säilyttämään seuratuki edelleen lasten ja nuorten liikuntaan kohdistuvana seuratoiminnan kehittämistukena. Tavoitteena on, ettei suuria muutoksia tulisi, mutta jotain kuitenkin kohden vaikuttavampaa avustamista. Pyrimme edelleen selkeyttämään kriteereitä ja tätä kautta helpottamaan hakemista ja käsittelyä. Tässä vaiheessa emme toki tiedä hallitusohjelman sisältöä, joten hallitusohjelmasta voi seurata jotain muutoksia seuratukeen. Aikataulullisesti tavoitteena on toimia myös viime vuosien malliin eli hakuaika marras-joulukuussa viisi (5) viikkoa, jonka jälkeen alkaa lausuntokierrokset. - Save the dates - elokuun valmentajakoulutukset:
10-11.8. Alkeisohjaajakoulutus Joensuussa yhteistyössä Karjalan Kalvan kanssa 17.-18.8. Kaikkien aselajien valmentajaseminaari Tampereella yhteistyössä Kalpaveljien kanssa. Tarkempaa tietoa tulossa… - Muistakaa kommentoida miekkailun toimintakalenteriluonnosta, lue lisää >
- Minijunioreiden Masters-kausi ja -päätöskilpailu on takana; mitä tulisi kehittää kaudelle 2019-2020? Mitä pidit päätöskilpailun formaatista? Lue lisää >
- MUISTUTUS: Onhan seuranne veteraanimiekkailijat, jotka ovat kiinnostuneita Kairon veteraanien MM-kisasta, tehneet ennakkoilmoittautumisensa?
Ilmoittautumiset tulee tehdä 26.5. mennessä, jonka jälkeen liiton hallitus nimeää joukkueen lue lisää > - Liiton päivitetty Antidopingohjelma on hyväksytty, lue lisää >
- Liiton toimiston kesän aikataulut:
18.5.-9.6. Minna poissa (vuoden 2018 ylityötuntien purku) 28.5.-3.6. Lena veteraanien EM-kisoissa Cognacissa 17.-23.6. Lena ja Minna Düsseldorfin EM-kisoissa. Minna toimii Suomen joukkueen johtajana ja Lena järjestää kisoja EFC:n nimeämänä delegaattina (DT President) 1.-8.7. Minna Universiadeissa Napolissa, Suomen miekkailujoukkueen johtajana 1.7.-11.8. Toimisto suljettu, Lena ja Minna lomalla sekä saldovapaalla (arvokisatiedotus hoituu toki, samoin muutamat tulevan kauden valmistelut…) Hyvää alkavaa viikkoa! t. Lena & Minna
|