Päävalmentaja Jouko Pakarinen raivaa tietä huipulle

29.7.2021


Nykyaikainen 5-ottelu palaa vahvasti Hämeenlinnaan (31.7.2020 /HML5 tiedottaja Sulevi Pellinen)

Hämeenlinna on vanha urheilukaupunki monine perinteineen. Yksi perinteistä on herännyt pitkän unen jälkeen. Nykyaikainen 5-ottelu on tulossa vahvasti viiden olympiarenkaan merkeissä osaksi kaupungin nykyaikaa.

Kaksi vuotta sitten perustettiin Hämeenlinnassa nykyaikaisen 5-ottelun erikoisseura, joka omaksui itselleen velvoittavan nimen: Nykyaikainen 5-ottelu Hämeenlinna 52. Suomalaisen perinnelajin ja Hämeenlinnan vuoden 1952 olympialaisten 5-ottelukilpailujen yhdistäminen samaan nimeen oli seuraidean isän ja seuran puheenjohtajan Antti Simolan visio. ”Minusta oli aika herättää nykyaikainen 5-ottelu jälleen kaupungissa, joka on maailman ainoa virallinen olympiakaupunki, jossa koko 5-ottelu on järjestetty varsinaisen olympiakaupungin ulkopuolella ja keskitetysti yhdessä paikassa häikäisevän kauniin luonnon keskellä”, kuvailee Simola Ahveniston urheilupuiston ainutlaatuista lumoa.

Hämeenlinnan 5-ottelijat on saanut nopeasti kaikenikäisiä harrastajia monipuoliseen ja vaativaan lajiin. Seura on uskaltanut ottaa tavoitteekseen kansainvälisen 5-ottelutoiminnan tuomisen Hämeenlinnaan ja omien urheilijoiden saamisen ei vain Suomen 5-ottelun huipulle vaan myös vakavasti otettaviksi kilpailijoiksi kansainvälisellä tasolla.

Hämeenlinnaan on uuden seuran aktiivisen toiminnan vuoksi uskottu lajin pohjoismaiset mestaruuskilpailut. Ne oli alun perin määrä järjestää elokuun viimeisenä lauantaina, mutta maailmaa ravistellut pandemia pisti suunnitelmat uusiksi. Ulkomaisia osanottajia ei loppukesästä ollut luvassa, ei varsinkaan 5-ottelun vahvasta maasta Ruotsista. Kisoja ei silti ole peruttu. Tällä tietoa kansainvälinen kilpailutapahtuma, kenties jopa PM-kisat, järjestetään lokakuun alussa, tosin hiukan toisilla tapahtumapaikoilla kuin alun perin oli tarkoitus; Hämeenlinnassa kuitenkin.

Tavoitteena maailman kärki

Kansainvälistä kokemusta Hämeenlinnan viisiottelijoille tuo seuran uusi päävalmentaja Jouko Pakarinen, jolla on kansainvälistä ja kotimaista kilpailukokemusta runsain mitoin sekä urheilijana että valmentajana. Hänellä viisiottelijalle ominainen monipuolinen urheilutausta.

“Urheilu-urani alkoi kuusivuotiaana uinnin parista. Sen jälkeen on tullut kokeiltua seuratoiminnassa muun muassa koripalloa, jalkapalloa, jääkiekkoa, yleisurheilun 10-ottelua ja seiväshyppyä, ratsastusta ja purjehdusta. Lopulta siirryin nykyaikaisen 5-ottelun pariin. Maajoukkueessa yli 10 vuotta”, Pakarinen summaa vuosikymmenien monipuolista kokemusta.

Valmennusfilosofiansa Pakarinen tiivistää neljään sanaan: vuorovaikutus, kohtaamiset, sopeutuminen ja luovuus. Monipuolisin kaikista olympialajeista, nykyaikainen 5-ottelu kehittää urheilijoitaan oikeassa valmennuksessa hyvin laaja-alaisesti ja usein myös hyvin pitkään. Kilpailevia viisiottelijoita löytyy kaikista ikäsarjoista kouluikäisistä isovanhempiin. “Laji vie mennessään sillä kilpailuja kamppailuja käydään lähinnä omaa itseään vastaan” Pakarinen sanoo.

Kokenut valmentaja uskoo lajiin, jossa suomalaisilla on menneiden vuosikymmenten olympiakisoista kaksi henkilökohtaista ja kolme joukkuemitalia, kaikkiaan kahdeksan mitalistia.

“Harrastuksena laji sopii kaikille, jotka haluavat joka päivä kokea jotain uutta. Kun harjoitellaan tavoitteellisesti ja määrätietoisesti, on täysin mahdollista saavuttaa maailman kärki”, vakuuttaa Jouko Pakarinen.

Hämeenlinna monipuolistuu urheilukaupunkina ja Ahvenisto palaa olympialaisille jäljilleen.

Tulevaisuuden takojat

Nykyaikainen 5-ottelu Hämeenlinna 52 ry

●    Perustettu elokuussa 2018.
●    Käyttää lyhyempää nimimuotoa Hämeenlinnan 5-ottelijat (HML5).
●    Jäseniä noin 40, aktiiviharjoittelijoita noin 20.
●    Omia valmentajia ja ohjaajia eri lajeissa.
●    Tiivistä yhteistyötä Hämeenlinnan seudun miekkailijoiden kanssa.
●    Järjestää lajiin tutustumista muun muassa Hämeenlinnan kouluissa.
●    Tekee yhteistyötä kantahämäläisten yritysten ja yhteisöjen kanssa.
●    Vuonna 2022 seura järjestää yhdessä Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton  kanssa mastersien eli veteraani-ikäiset maailmanmestaruuskisat, jotka ovat samalla vuoden 1952 Hämeenlinnan olympiaviisiottelun 70-vuotisjuhlakisat.
●    Seura isännöi nykyaikaisen 5-ottelun PM/SM-kisoja 3.10.2020
●    Seuraava 5-ottelun peruskurssi 31.8.- 3.10.2020  Hämeenlinnassa

Jouko Pakarinen

●    HML5:n päävalmentaja kesäkuusta 2020.
●    Seitsemäs sija nykyaikaisen 5-ottelun MM-kisoissa Bukarestissa vuonna 1984.
●    Kuusi Suomen mestaruutta (Neljä 5-ottelussa ja kaksi miekkailussa). SM-mitaleita eri lajeissa ja sarjoissa yli 30.
●    MM-kultaa valmentajana Kapkaupungissa vuonna 2017. Lisäksi kaksi MM-hopeaa ja 10 PM-kultaa.
●    Ammattivalmentajatutkinto vuodelta 2005
●    Kansainvälisen lajiliiton (UIPM) korkein mahdollinen valmentajatutkinto, kymmenen muun lisäksi, vuodelta 2018
●    Suomen 5-ottelun päävalmentajana 13 vuotta.
●    Miekkailuliiton valmennuspäällikkö 1,5 vuoden ajan.
●    Mäkelänrinteen urheilulukion lajivalmentaja 3 vuotta.

Lisätietoja antavat
Jouko Pakarinen (jouko.pakarinen@pp1.inet.fi) 040 044 1114
Antti Simola (antti.simola@hml5.fi) 050 340 6123
Sulevi Pellinen (sulevi.pellinen@proviestinta.fi) 040 076 4491