Seuralle uusi puheenjohtaja
Joulukuisessa syyskokouksessa seuran uudeksi puheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudelle 2023-2024 valittiin Wille Ruotsalainen. Seuraa alusta asti vuodesta 2018 johtanut Antti Simola jatkaa seuran talouspäällikkönä ja varustevastaavana. Seuran perustajana ja neljän ensimmäisen vuoden valmiuksien rakentamisvaiheen vetäjänä toiminut Antti Simola luopui nyt puheenjohtajuudesta. ”Nyt on uudenlaisen johtamisvaiheen aika. Hienoa, että saimme Willen suostumaan puheenjohtajaksi. Samalla saimme muitakin uusia jäseniä hallitukseemme.” Simola kertoo. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa Liisa Hyytiäinen. Hänen vastuualueenaan on seuratiedottaminen ja hän toimii myös varapuheenjohtajana. ”Vanhoina” varsinaisina jäseninä toimivat Emmy Hämäläinen ja Heidi Korpi sekä varajäsenenä Janne Pykälistö. Uusina varajäseninä aloittavat Raakel Koivisto ja Anneli Saari. Wille Ruotsalaisen puheenjohtajapalstan kirjoitus seuraavassa sähköisessä seuralehdessämme, joka julkaistaan tammikuussa 2023. Seuran hallinnosta lisää ks. linkki
|